keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kotimainen omena tai vihannes + kaneli #SLY28

Flunssapäivää piristämään saapui tänään vihdoin, pienen kiertoajelun kautta, kotiini syyskuun SLY pakettini, jonka teemana oli kotimainen omena tai vihannes + kanelia.
Pakettia avatessani vastaan pöllähti aivan ihana kanelin tuoksu, ja teki heti mieli siirtyä keittiön puolelle leipomaan jotain ihanaa kanelisen omenaista. Leipomiset saavat kuitenkin odottaa kunnes saan itseni taas takaisin elävien kirjoihin!



Paketista löytyi..

Perunajauhoja
Kanelisokeria (NAM!)
Fariinisokeria
Muffinsivuokia
Leivinjauhetta
Vaniljasokeria
Mantelilastuja
Auringonkukansiemeniä
Lasipurkki (jonka oli tarkoitus tulla viime kuukauden paketin mukana),

Mukana oli myös reseptivihkonen jonne oli koottu muutama omenainen resepti
Omenamuffinit, omenapiirakka, omppupavlova, omenapannukakku, omenainen pannuleipä,
puolukka-omenapiiras, kinuskilla aateloitu omenakakku sekä uuniomenat.
Siinä onkin sitten jo oma hommansa kun koittaa päättää mistä noista kaikista sitä aloittaisi kokeilunsa! :D

Omenoita  onneksi löytyy runsain mitoin kun äidin omenapuuta käväisin hieman harventamassa jonkin aikaa sitten. Paranemiseen asti saaneen syödä omenoita vaan sellaisinaan :)


Kiitos parilleni paketista! :)

2 kommenttia:

  1. Ihana paketti ja saitpas runsaasti reseptejä mistä valita =)

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista, niin pääset nauttimaan täysillä hienosta teemapaketistasi !

    VastaaPoista